Matkakokemus Frankfurtista maaliskuulta. Vanhaa ja uutta arkkitehtuuria, pilvenpiirtäjiä, yllätyksiä ja hyvää ruokaa. Nähtävää: Goethen koti.Palmengarten palmupuutarha, Main joki ja Main joen risteilyt joihin pääsee vain 10 eurolla. 50 ja 100 minuutin pituisilla jokiristeilyillä näet Frankfurtin nähtävyydet. Jokiristeilylaivat lähtevät joka tunti. Jokiristeilyitä järjestää Primus-Linie. Risteily saattaisikin olla kiva tapa kiertää kaupunkia erityisesti kesällä ja jos bucketlistaasi kuuluu jokiristeily niin tässä on yksi edullinen vaihtoehto. Näin myös 25 miljoonaa vuotta vanhan kiven. Suuret talot ovat hienoja iltavalaistuksessa, sitä ei voi kieltää. Pilvenpiirtäjät ovat kumminkin liian pieniä että niitä voisi kehua Manhattaniksi. Jos pitäisi sanoa mitä tämä kaupunki muistuttaa niin tunnelmaltaan Hampuria. Hyvin erilainen kaupunki verrattuna Kölniin tai Dusseldorfiin. Tekemistä ja nähtävää oli vähän. Etnisiä ravintoloita runsaasti ja tykkäsin mm. aasialaisista ravintoloista. Pilvenpiirtäjät ovat varmasti puolet pienempiä kuin Manhattanilla, mutta niistä on paljon kuvia ympäri kaupunkia ja ne ovat kaupungin ylpeydenaihe. Pilvenpiirtäjiä näkyi muutamia juna-aseman lähettyvillä ja iltaisin ne ovat täydessä loistossaan. Arkkitehtuuria on sekä ikivanhaa että uutta. Muutamia alppitalojakin näkyi. Kaupunki on siis arkkitehtuurin sekamelska, josta löydät uutta ja vanhaa. Aivan kulman takana voi olla vanhoja taloja jos edessä on upouusi pilvenpiirtäjä. Kaupunki tienaa myös myymällä lukuisia eri autoja ja autokauppoja näkyi paljon sivummalla juna-asemasta. Siinä yksi hyvä tienaamistapa kaupungeille: perustakaa merkkiautoliikkeitä ja pilvenpiirtäjiä joissa on tunnettuja ketjuhotelleja. Hanavesi maistui jotenkin raskaalta ja sen takia ostin pullovettä. Yleensä muualla Saksassa hanavesi on ollut hyvälaatuista ja raikasta. Ilma oli pilvinen lähes päivittäin kuten kuvistakin näkyy. Ilma oli muutenkin sellainen että yhtäkkiä saattoi kulman takaa paistaa kirkas aurinko tai sataa räntää ja toisinaan taas aurinkoista. Luulen että ilmastonmuutos on syyllinen säähän.
Ravintolavinkkejä: Frankfurtista löytyy hyviä ja edullisia kananuudeliannoksia 3 eurolla Asian Imbiss Mainzer Lanstr. 111. Vaikka annos oli edullinen se oli silti oletettua suurempi ja maukas. Bao Anh DeLuxe on kiinalainen pikaravintola Skyline -ostoskeskuksessa. Keitot, kebabit ja vegenuudelit ovat edullisia niitä saa parilla eurolla ja joissain ravintoloissa hinnat näkyi olevan 7-12e. Sanoisin että hintaerot ravintoloissa poikkeavat suuresti. Samassa Skyline -ostoskeskuksessa on myös sushiravintola yläkerrassa, meksikolainen ravintola, libanonilainen ravintola, kreikkalainen ravintola, italialainen ravintola, intialaista ruokaa, aasialaisia ravintoloita, McCafé, donitsimyymälä, kebabravintola ja burgeriravintoloita. Susheja sai 3 eurolla. Ravintoloita on myös kalliimpia ja edulliset kannattaa pitää mielessä jos haluaa hyvää ruokaa edullisesti. Kaupungissa riittää hyvin viikonloppu tai viikon pituinen matka. Skyliner -ostoskeskuksesta löydät kauppoja, ravintoloita, mutta myös hyvää italialaista jäätelöä La Luna -jäätelöbaarista. Tykkäsin ostaa sieltä kookosjäätelöä. Samaisessa ostoskeskuksessa on myös kattoterassi ja liikkeitä on tulossa ilmeisesti lisääkin koska viereen rakennettiin lisäosaa. Hotellivinkit: en itse majoittunut näihin mutta kehuja on saanut Villa Kennedy. Hotelliin on majoittunut John F Kennedy jonka takia hotelli nimettiin uusiksi. Hotellissa on mm. spa, puutarha ja iltapäivän tee. Nopea ilmainen wifi, joka ei ole itsestäänselvyys tässä kaupungissa. Hotelliin kuuluu myös lattialämmitys, ilmainen sauna ja kuntosali. Sijaitsee 500m päässä Main joesta. Ilmainen toimiva wifi ei ole itsestäänselvyys kaikissa Frankfurtin hotelleissa, osassa wifi maksaa jopa 7-9e päivä. Mövenpick hotelli löytyy Frankfurtista ja tämän ketjun hotellista luulisi saavan hyvää jäätelöä. Tiesitkö että Dubaissa kuuluisalla Jumeirah:illa on myös hotelli Frankfurtissa. Jos et jaksa/halua matkustaa Dubaihin, niin Jumeirahiin voit majoittua myös Frankfurtissa! Jumeirahin kotisivulla voit katsoa myös 360 näkymät hotellista, lisätietoa. Jumeirah Frankfurtissa saat -10% alen jos buukkaat majoituksen 21 päivää ennen saapumista. Edullisempia majoituksia on esim. Ibis.
Ruokakaupoissa ruuan hinta oli selkeästi kallistunut Saksassa sitten viime kesän, jolloin tuotteita oli vielä runsaasti eurolla nyt ei. Jos jokin tuote maksoi vuosi sitten euron ja nyt 3e siinä on jo suuri ero. Tosin suklaat ja muut sellaiset olivat vieläkin edullisia. Ratikkalippu maksoi 3e yksi suunta. Ihmetytti myös se kun iltaisin ei lähes millään Saksan autoteillä raaskita pitää enää valoja jolloin autot ajavat sysipimeillä teillä. Se että säästetään turvallisuudessa se on väärä säästökeino. Bussiin tehtiin terroristitarkastus, jolloin poliisiauto ajoi keskelle tietä ja he tulivat tarkastamaan yhden matkustajan, joka istui aika lähellä. He tarkistivat myös miehen tupakka-askin. Olisi varmaan pitänyt olla kauhuissaan, minä katselin tapausta karkkia syöden. Paikallisessa tunnetussa pikaruokalassa tuli nähtyä naisriehuja, joka heitettiin kerta toisensa jälkeen ulos. Siitä päivästä alkaen tunnetussa pikaruokalassa oli päivittäin vartija. Ihmetytti myös paikallisten maahanmuuttajamiesten käytös huudella iltaisin kadulla kulkeville naisille mitälie. Minua se ei pelottanut mutta mielestäni se on jonkinlainen osoitus sopeutumattomuudesta. Olen nähnyt runsaasti Eurooppaan saapuneita pakolaisia Wienissä koska aivan viereeni avattiin pakolaiskeskus, josta ei ollut haittaa minulle eikä kukaan huudellut. Naisille huutelu saattaa olla tavallista arkea jossain etelässä, mutta ymmärrän kyllä naisia jotka pelkäävät huutelijoita, jotain koulutusta huutelijat tarvitsisivat. Mielestäni on myös tärkeää että paikalliset käyvät rohkeasti ulkona, eivätkä piittaa huutelijoista, pelolle ei saa antaa valtaa. Kulttuuri on erilainen eri maissa, mutta on myös asioita joihin ei tarvitse tottua. Se ei ole asia jonka vuoksi pitäisi jättää ulos meno. Naisille huutelu ei ole mitään harvinaista, myös etelä-Euroopassa jotkut miehet huutavat kaikille naisille kehuja kovaäänisesti ja joskus autolla tuutaten. Siihen ei välttämättä tarvitse reagoida mitenkään, niin paikalliset naisetkin etelässä tekevät etteivät yleensä reagoi. Mielestäni on kumminkin aivan oikein että Saksassa on runsaasti kaikenlaisia maahanmuuttajia, koska saksalaiset aikoinaan ajoivat pois ja tuhosivat juutalaisia, jotka olivat työssä ja yrittäjinä Saksassa. Ei kannata ajaa pois työtä tekeviä maahanmuuttajia. Turkkilaiset ovat avanneet runsaasti omia liikkeitään ja ravintoloitaan Saksaan jo aikaisemmin ja ainakin siltä osin sopeutuneet. Nyt aivan uusien tulokkaiden tulisi myös harjoitella uuteen kulttuuriin sopeutumista ja siihen ei pääse mukaan vain kaduilla hengaamalla iltaisin. Hyviä asioita tässä kaupungissa ovat yllämainitut edulliset, monipuoliset ja hyvät ravintolat ja pilvenpiirtäjiäkin oli kiva nähdä. Jos vietät vaikka viikon Frankfurtissa saatat ehtiä maistaa kaikkien eri ravintoloiden ruokia Skylinessa. Goethe asui Frankfurtissa, mutta ihastui Italiaan: "Vuonna 1786 Goethe tunsi tarvetta maisemanvaihdokseen. Hän lähti Italiaan ja vietti siellä seuraavat kaksi vuotta, tutkien väsymättömällä innolla paikallista kulttuuria. Myöhemmin hän kirjoitti matkalla tekemiensä päiväkirjamerkintöjen pohjalta laajan matkakertomuksen. Goethe totesi vanhuksena, että Italiassa vietetty aika oli hänen elämänsä onnellisinta aikaa. Hänen tuotannossaan nousivat tänä aikana vahvasti esille antiikkiin ja humanismiin liittyvät teemat." tieto wikipediasta. Vanhempia Saksan matkajuttujani: Kölni. Historiallinen Nürnberg. Pikakierros Hampurissa. Bremenin matkakokemus.
I visited Frankfurt now
I saw there few skycrapers in the centre and Main River. Frankfurt is not so far from Cologne or Dusseldorf cities but if compared to these cities Frankfurt is different or that's what I think. Atmosphere is different. What you could see there: Goethe's home, Palmengarten Palm Garden, the Centre, few skycrapers. Main River cruise cost about 10€. Boats leave every hour, on Sundays every half hour. 50 or 100 minutes trips. All tours cover sight along Main River. If you got River cruise on your Bucket list then this is one cheap choice. If interested check Primus-Linie. About the weather: weather was mostly cloudy but then suddenly bright sunshine and few times rain. One day bright sunshine with rain it surprise me.

Few Restaurant tips:
if you want to find good and cheap noodles try Asian imbiss Mainzer Landstr. 111. Bao Anh DeLuxe at the Skyliner Shoppingmal. Skyline Shoppingmal has shops but also many kind of Restaurants: Asian, Mexican, Italian, Greek, Indian, Lebanese and there is sushi, kebab, McCafé and hamburgers. I think it's Great to have all of these in the same place! I found there good Italian icecream from icecream bar La Luna. There is also Roof terrace to see. I guess there will be even much more later.
I didn't stay in these hotels but here is fine hotel tips:
Villa Kennedy. Yes, John F Kennedy has been there. Hotel has Spa, Garden, free highspeed Wifi, sauna, gym and Afternoon tea. What about Jumeirah. You may have already heard of Jumeirah in Dubai but Jumeirah has also Luxury hotel in Frankfurt.
There is also Mövenpick hotel in Frankfurt. If you want to find cheaper hotel example Ibis.
Check also my travel experiences of other cities in Germany:
Unordinary life in Cologne. Nürnberg Medieval Historical City. Hamburg. Bremen.

Kynän mallinen pilvenpiirtäjä näkyi
Green Park and birds
Fasaanin poikaset tai jotain muita suuria lintuja asui puistossa
Kauniit auringonlaskun värit ja juna lähtee
e il treno che se ne va
Uutta ja vanhaa arkkitehtuuria
New and old Architecture
Wurzburgin linna tuli myös nähtyä
Wurzburg's Castle
Wurzburg's Castle
McCafen kakkuja. McCafe löytyy juna-asemalta ja Skyliner -ostoskeskuksesta sun muualta
McCafé
25 miljonaa vuotta vanha huminakivi Rockenberger windschliff Niederradissa. Kiven muoto muotoutui tuollaisksi korraasion tai luonnon avulla. Humisevassa kivessä on humisevat ontelot, tosin tätä en tiennyt ennen kuin jälkeenpäin googletin kiven. Tässä vielä mitä kuvittelin tämän kiven olevan: joku luolamiesten tai keskiajan aikainen systeemi. Kivi ei ihme kyllä haissut homeelle väristään huolimatta ja kivellä uskotaan olevan jotakin terveysvaikutuksia.
25 Million year old humming stone Rockenberger Windschliff in Niederrad. The humming stone in Niederrad is a "Rockenberger wind cut". The form of this sandstone was formed by natural or corrasion. Corrasion calls the process of the wind grinding, that is the demolition of rock by moved agents (sand, fine gravel etc.) with the character of a sand jet blower. The surface of the rocks receives a cut. The stone was not smelling like mold even you may think like that because of it's age and green color
Kevään ensimmäiset kirsikankukat maalikuussa 2016. Outo sää kukkia ja välillä lumisaderäntää
First Spring Cherry Blossom 2016 I saw in Frankfurt.
Weird weather but beautiful flowers and then suddenly little bit of snow rain